Syöjien määrän mukaan
- Parsakaalta
- Kukkakaalta
- Jäävuorisalaattia
- Kiinankaalta
- Punakaalta
- Tofua (soijajuustoa)
- kiinteitä perunoita
- porkkanaa
- Ohuita riisinuudeleita
- jäisestä lampaanlihasta leikatttuja ohuita suikaleita
Myös muita nopeasti kypsyviä kasviksia, lihaa, kalaa tms. voidaan leikata tarjolle tarpeen mukaan.
- Keittämiseen maustekastike
- kevätsipulia ja tähtianista
- 3 kokonaista valkosipulia
- 2rkl öljyä
- seesamiementahnaa 3 ruokalusikallista
- 1tl sitruunanmehua
- ripaus suolaa
- mustapippuria
Maustekastikeita voi olla muitakin, kunhan siihen voidaan dipata hieman (ei upottaa) suupaloja…
Maustekastikkeen valmistus
Pane kokonaiset valkosipulit uunipelille leivinpaperin päälle.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia välillä käännellen
Anna valkosipulien jäähtyä hieman ennen kuorimista. Irrota
valkosipulin kynnet kannasta ja purista kuoresta pehmennyt
valkosipuli kulhoon. Lisää öljy ja soseuta sauvasekoittimella
tasaiseksi. Sekoita jäähtyneeseen seokseen sesamsiementahna.
Mausta sitruunanmehulla, suolalla ja mustapippurilla.
Annosten valmistus
Leikkaa kaikki kasvikset pieniksi suupaloiksi, peruna, porkkana ja
TOFU ohuiksi viipaleiksi. Noodelit voi myös panna tarjolle vedessä
huuhdeltuna, jolloin se hieman pehmenee. Jokainen aines tarjolle
omassa kulhossaan/lautasella..
Pane pari tähtianista ja viiden cm mittainen pala vedessä huuhdeltua
kevätsipulia kattilaan ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin paljon, että
pohja jää n. 10 cm pinnan alle (ei muuten tärkeä, mutta kasvisten on
mahduttava kypsymään vedessä, eikä maku saa jäädä liian laimeaksi).
Kuumenna kattilaa niin, että se pysyy koko ruokailun ajan kiehuvan
kuumana. Vettä voi lisätä tarpeen mukaan.
Kutsu ruokailijat syömään, kun vesi on kiehunut parin minuutin ajan.
Kukin syöjä voi lisätä haluamiaan aineksia kattilaan, kuitenkin niin että
TOFU, perunat ja porkkana vaativat pidemmän keittoajan, ja noodelit
imevät itseensä viimeisetkin maut, joten voidaan aloittaa pitkää kypsennystä vaativilla aineksilla ja lopettaa noodeleilla. Muita kasviksia ja lampaan lihan suikaleita voi lisätä kattilaan missä välissä tahansa. Jos lampaanliha on saatu leikattua jäisenä hyvin ohuiksi viipaleiksi, se on kypsää melkein heti kuumaan veteen joutuessaan.
Annoksia kattilasta saa nostaa aikaisintaa, kun lisäyksen jälkeen vesi on jälleen kiehuvan kuumaa. Nostaminen on helpointa reikäkauhalla. Maustekastiketta voi olla tarjolla syöjien omilla lautasilla tai pienissä lautasten päällä olevissa dippaus astioissa, ja jokainen voi dipata annospalansa siihen maun mukaan.
Juotavaksi suosittelen pelkkää vettä, mutta muitakin mietoja makuja voi
olla tarjolla.
Lähettäjä: Esa Haapaniemi