Siirry suoraan sisältöön

ZHUG jemeniläinen yrttikastike

2,15 dl

Zhug on voimakas yrttikastike pepperoni pyreestä, jota Jemenin juutalaisten keittiö käyttää runsaasti ruoan valmistuksessa. Se on harvinaisen tulinen ja siksi sitä ei käytetä kerralla paljoakaan. Zhug-kastiketta voidaan käyttää keitoissa tai muhennoksissa tai jos halutaan tehdä jokin kasvisruokalajiseos maistumaan pikantin kirpeältä. Lisäksi sillä voi maustaa pita-leivän, kebabin tai falafel-pyörykät tai –pihvit. Pepperonina voi käyttää maun mukaan punaista tai vihreää pepperonia.

5 – 6 tuoretta pepperonia
3 – 4 valkosipulin kynttä
¾ tl suolaa
1 tl mustapippuria jauhettuna
¼ tl jauhettua kardemummaa

  1. Laita hansikkaat käteen ja poista pepperonien sisustaa ja siemeniä (siemenet tekisivät kastikkeesta vieläkin voimakkaamman). 
  2. Laita pepperoni ja kuoritut valkosipulinkynnet tehosekoittajaan ja hienonna ne. Seoksen tulee olla kiinteää ja tasalaatuista. 
  3. Lisää 1 – 2 rkl vettä ja loput mausteista ja sekoita edelleen tehosekoittajassa. Sekoita ainekset läpikotaisin. 
  4. Lusikoi seos lasipurkkiin. Lorauta hieman oliiviöljyä seoksen pinnalle. Zhug-kastike säilyy viikon jääkaapissa hyvin suljetussa lasipurkissa.
close

Pidetään yhteyttä!

Haluamme pitää sinut ajantasalla viimeisistä ruokaohjeista ja artikkeleista kotisivullamme kosher.fi! 😎

Emme lähetä roskapostia tai spämmää.