Arjen keskellä on helppo unohtaa, että myös yksinkertaisimmilla teoilla voi olla syvällinen hengellinen merkitys. Juutalaisessa perinteessä jopa tavallinen ateria voi muuttua pyhän kohtaamisen hetkeksi – ei suurten rituaalien kautta, vaan yksinkertaisella tietoisuudella, siunauksilla ja kiitollisuudella. Ruokailu ei ole vain fyysisen tarpeen täyttämistä, vaan myös mahdollisuus kohottaa sielua ja tuoda Jumalan läsnäolo arkipäivään.
Miten yksinkertainen arkiateria voi olla pyhän hetki?
Toora ja rabbiininen traditio opettavat, että kaikki elämänalueet – jopa kaikkein arkisimmat – voivat olla Jumalan palvelemisen paikkoja. Aterian äärellä tämä ilmenee erityisesti siunausten, kiitollisuuden ja tietoisen läsnäolon kautta.
Kun ennen ateriaa pysähdymme lausumaan siunauksen ruuasta, emme vain kiitä Jumalaa ravinnosta, vaan muistutamme itseämme siitä, että maailma ei ole itsestäänselvyys. Jokainen pala, jokainen siemaus kantaa mukanaan Luojan lahjaa. Siunauksella me ikään kuin nostamme fyysisen ruuan hengelliselle tasolle ja teemme syömisestä palveluksen aktin.
Jokaisella suupalalla ihminen voi siis tehdä valinnan: syödä tavanomaisesti ja huomaamatta – tai syödä pyhällä tietoisuudella. Juutalaisen ajattelun mukaan jokaisessa fyysisessä toimessa piilee mahdollisuus yhteyteen Jumalan kanssa, mutta se vaatii huomiota, tahtoa ja joskus pientä hidastamista kiireen keskellä.
Tällainen arkiaterian pyhittäminen ei ole varattu vain sapateille tai juhlapäiville. Päinvastoin – juuri arkipäivinä, kiireen ja työn keskellä, pyhä hetki saa erityisen merkityksen. Jokainen ateria voi olla pieni temppeli, jossa ruokaa syödään kiitollisuudella ja nöyryydellä.
Kabbalistinen ajattelu: ruuan ”kipinöiden” vapauttaminen (nitzotzot)
Kabbalistisessa perinteessä ruokailulla on vielä syvempi ulottuvuus. Kabbalistit opettavat, että maailmassa on pyhiä kipinöitä – nitzotzot – jotka ovat Jumalan luomistyön jälkiä aineellisessa todellisuudessa. Näitä kipinöitä on kaikkialla, myös ruuassa.
Ravinnon ottaminen ei kabbalistisessa ajattelussa ole pelkästään fyysinen tapahtuma, vaan hengellinen tehtävä: vapauttaa ja kohottaa nämä pyhät kipinät takaisin Jumalan yhteyteen. Kun ihminen syö tietoisesti, siunaa ruuan, käyttää sen kehon ja sielun rakentamiseen ja suuntaa voimansa hyviin tekoihin, hän suorittaa pyhää työtä – tikkun olam, maailman korjaamista.
Jos ruokaa käytetään itsekkyyteen tai halun tyydyttämiseen ilman kiitollisuutta ja tietoisuutta, nämä kipinät jäävät vangiksi aineellisuuteen. Mutta kun ruokailu pyhitetään rukouksella ja kiitollisuudella, kipinät vapautuvat ja palaavat Jumalan valoon.
Näin yksinkertainen ruokailu – leivän siivu, hedelmä, vesilasi – voi muuttua voimakkaaksi hengelliseksi hetkeksi, jossa ihminen osallistuu maailman parantamiseen.
Rabbi Chaim Vital, yksi tärkeimmistä kabbalistisen kirjallisuuden välittäjistä, kirjoitti teoksessaan Etz Chaim, että jopa kaikkein arkisimmat toimet, kuten syöminen, voivat olla korkeimpien hengellisten totuuksien ilmentymistä, jos ne tehdään oikealla kavvanalla eli sisäisellä aikomuksella.
Tavoitteena tietoinen syöminen ja kiitollisuus
Juutalainen ruokaperinne kutsuu meitä pysähtymään – olemaan läsnä ennen ruokaa ja sen jälkeen. Ei ole tärkeintä, mitä syömme tai kuinka hienoa ruokamme on. Tärkeämpää on, että muistamme kytkeä sen takaisin elämän lähteeseen.
Tämä ei tarkoita, että arjen pitäisi olla juhlavaa tai teennäistä. Päinvastoin, juuri yksinkertaisuudessa piilee pyhyyden mahdollisuus. Kotona, työpaikalla, koulun ruokalassa tai kahvitauolla – missä tahansa voimme muuttaa aterian hetkeksi yhteyttä Jumalaan.
Pieni siunaus, sydämen kiitos, lyhyt pysähtyminen ennen ja jälkeen aterian: nämä pienet teot kohottavat arjen ja tekevät siitä elämänmittaisen palvonnan kentän.
Juutalaisessa elämässä ruokailu ei ole pelkkä fyysinen välttämättömyys. Se on mahdollisuus kiittää, kohottaa ja liittyä suurempaan pyhään kertomukseen. Siunaukset ennen ja jälkeen aterian, tietoisuus ruuan alkuperästä ja kabbalistinen ajatus ruuan sisältämistä pyhistä kipinöistä avaavat meille oven arjen ja hengellisyyden yhdistämiseen.
Joka suupalan mukana on mahdollisuus osallistua maailman parantamiseen, omaan sielun kohoamiseen ja kiitollisuuden laajentamiseen.
Pyhyyden kohtaaminen ei vaadi temppeliä tai erityistä paikkaa. Se löytyy siellä, missä ihminen avaa sydämensä Jumalalle – vaikka keskellä kiireistä arkipäivän keittiötä.